Äitien vaistoja

Tänään vietimme Ratalammella ponipäivää. Kymmenisen lasta vanhempineen oli tutustumassa ponitouhuun. Kaikki pääsivät ratsastamaan, ajamaan, agilityilemaan ja hoitamaan poneja. Uutukainen, vaikkakin vielä keskeneräinen, tallitupammekin oli koekäytössä ja näyttää siltä, että se on tarkoitukseensa sopiva. Ihan parasta antia järjestäjälle on pienten rehellinen into ja positiivinen energia. Hienosti kaikki malttoivat, odottivat vuoroa ja hoitivat poneja lempeästi. Iloa herättää toki myös ponien jaksaminen ja ymmärrys. Miten hienosti ne tietävät, mikä niiden tehtävä on. <3 Ponien huolehtivaisuus on käsittämätöntä ja tammojen äidinvaisto ulottuu eläinrajojen yli, ihmiseen saakka. Sain siitä tänään hyvän muistutuksen.

Kuopuksemme ei osallistunut päivään, mutta halusi sitten muiden lähdettyä päästä ratsastamaan ponillaan Rollella. Hiekkalaatikolla hän odotti kypärä päässä, että äiti ehtisi laittamaan ponille satulan. Viritimme Rollen selkään pienen ponilätkän, ja koska arvasin, ettei keskittymiskyky riitä kierrosta pidemmäksi aikaa, en laittanut suitsia vaan päätin taluttaa päitsissä kiinni olevasta riimunarusta. Kuopus kuitenkin jännitti selkään nousemista ja höpelsi kovaäänisesti tarhassa, eikä tullut ponin luokse, vaikka pyysin useampaa kertaan. Samassa tarhassa ollut Lilli tamma huomasi tämän, katsoi kuopusta ja hirnui sille kysyvästi. Sitten se käveli pojan luo tökkäsi turvallaan, ikään kuin kehottaen liikkumaan kohti minua. Poika noudatti ponin ohjetta, tuli minne pitikin ja kapusi selkään. Koko pienen ratsastuskierroksen ajan Lilli seurasi perässä ja vahti Rollen jokaista askelta.

Äiti se on poniäitikin. <3
 

Kuopuksen Rolle poni vietti kesän poikaporukassa laitumella.

Tiina