Pienimuotoinen toiminta jatkuu lukuvuoden aikana Uimaharjussa. Ponikerho yhteistyössä Enon 4H:n kanssa käynnistyy syyskuun puolivälissä. Saat siitä lisätietoja Enon 4H:n internetsivuilta.
***
Elmeri on osoittautunut fiksuksi nuoreksi mieheksi. Pieni-suuri-poni on hyvin kiinnostunut ihmisistä ja erityisen kiinnostavaa on ollut isomamman mustaviinimarjojen kerääminen, jota seurattiin ihan vieressä monta viikkoa. Marjat eivät kuitenkaan teini-ponille maistuneet. Ukin heinänniitto-operaatio vanhalla massikalla sai myös innostumaan ja silloin juostiinkin ympäri laidunta häntä tötteröllä.
Kesän kilpailut menivät traileririkon vuoksi mönkään, mutta sentään pääsimme Immolan kisoihin Easterin kanssa toteamaan, että hyväksytty tuli sekä raviohjelmasta että esteistä. Nandon kanssa sen sijaan ohjasajo sujui mallikkaammin ja sijoituimme kolmanneksi. Nando otti osaa myös Anniinan ja Inkan kanssa ja sijoittui myös heidän kanssa erittäin hyvin.
Huomenna Ratalampi Caring ottaa osaa Rääkkylän mätsäriin ruusukkeiden muodossa. Valitettavasti emme pääse paikan päälle, mutta toivotamme näyttelyyn osallistuville ja agilityssa kisaaville antoisaa päivää! :)
Syksyisin terveisin
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti